Pikkujoulut, täällä, tänään. Tule paikalle tai ole neliö! Oqzu on jo matkalla.
lauantai 17. joulukuuta 2016
sunnuntai 11. joulukuuta 2016
Napalmin pikkujoulut 2016!
17.12.2016
Napalmikuoleman perinteiset pikkujoulut on taas täällä! Coreraidin progress on ollut tänäkin vuonna hyvää ja joulutauko on työllä ansaittu.
Ennen joulutaukoa kokoonnutaan vielä viettämään pikkujouluja samaan tuttuun paikkaan. Mukaan on siis hyvä varata pyyhe, grillattavaa ja lahjuksia killan officereille ja muille.
Tämän vuoden pikkujouluissa on tarjolla hauskoja seuraleikkejä ja lahjoja lahjattomille. Tulkaa rohkeasti paikalle ja muistakaa huolehtia nesteytyksestä.
Viime vuoden likaisesta tonttulakista löytyi muuten vielä iloinen yllätys! Alla siis Napalmikuoleman joulutervehdys vuodelta 2015. Hyvältä näyttää veijarit!
Tavataan lauantaina Järvenpäässä! Siellä selät pestään ja perseet tervataan. Omat flaskit mukaan.

keskiviikko 28. syyskuuta 2016
Kroisos - The Original Bankster
29.9.2016
Vuonna 2013 Mists of Pandaria -lisälevyn lopussa ilmapiiri valuuttamarkkinoilla alkoi kuplia ja verotarkastajat käyttäytyivät aina vain hyökkäävämmin. Napalmikuoleman verottaja alkoi osoittaa yhä enenevässä määrin kiinnostusta Kroisoksen Imperiumia kohtaan.
Kroisos koki parhaaksi painua maan alle turvatakseen omaisuutensa. Koko Warlords of Draenor -lisälevyn ajan Kroisos on elänyt leveää elämää verottajan ulottumattomissa veroparatiisissa nimeltä Broken Isles.
Rehellisenä tunnettu liikemies Kroisos
Nyt Legionin kynnyksellä Broken Isles on kuitenkin käynyt levottomaksi. Jopa kirottu Napalmikuoleman johtoporras on ilmaantunut saarelle. Puhdistaakseen mainettaan Kroisos on päättänyt uudelleen aloittaa menneiden vuosien huippusuositun arpajaistoimintansa.
Tällä kertaa Kroisos ei ole kyennyt täysin välttymään Napalmikuoleman verottajalta. Kroisos on kuitenkin onnistunut voitelemaan melko hyvän sopimuksen kyseisten virkamiesten kanssa. Kroisos on sitoutunut maksamaan Napalmikuoleman kiltapankkiin 10% arvonlisäveron kaikista tulevista arpajaisvoitoista.
Kroisos jalokiviostoksilla
Liikentoimintansa ulkopuolella Kroisos on myös matkustanut Broken Islesin Dalaraniin. Tunnettuna keräilijänä Kroisos suuntasi välittömästi tarkastamaan Dalaranin jalokivi tarjontaa.
Kroisos ihailee eksoottista kalaa
Kroisos on aina ollut suuri eläinten ystävä, joten hänet saattaa nyt löytää myös Dalaranin eksoottisten eläinten puodista. Erityisesti eksoottiset kalalajit herättävät Kroisoksessa mielenkiintoa. Kroisoksella on tunnetusti muutenkin melko eksoottinen maku.
Kroisos tarkastelee eksoottista tanssijaa

Sponsoroitu viesti Kroisokselta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)